Konsertti (”con-certus”) on yhdessä yrittämisen paikka, jossa kuljemme tunnetuissa maailmoissa ja kuvittelemme uusia. Ehdotamme, sovittelemme ristiriitoja, leikittelemme haluillamme. Nojaudumme toisiimme ja jaettuun aistilliseen tilaan.
Konsertissa ja yhteiskunnassa kaikki voivat olla taiteilijoita ja esi-uneksijoita, jotka utopioihin kurkottaessaan hivuttavat yhteisesti hyväksytyn rajoja ulommas. Samalla sisäpuolelle syntyy väljyyttä ajatella ja tuntea.
Ikinuoren Christian Wolffin (s. 1934) musiikin hyväntuulisuus ja avoimuus ei peitä alleen sen radikaalia luonnetta. Or 4 people on jatkoa 1960-luvun teoksille, jotka nostavat keskipisteeseen muusikoiden välisen yhteisen keskittymisen ja toimimisen erityisyyden johdonmukaisuuksineen ja yllätyksellisyyksineen.
George Brecht oli kemisti, käsitetaiteilija ja Fluxus-liikehdinnän keskushahmo. Hänen myötävaikutuksestaan fluxus-teoksia alettiin kirjata proosapartituurin muotoon. Brechtin musiikissa soittajat toimivat usein äänettömästi, niin myös jousikvartetossa, jossa muusikot tervehtivät toisiaan.
Juho Laitisen Strange changes keskittyy virittämisen hienovaraiseen, moniulotteiseen, samalla subjektiiviseen ja kanssasoittajista täysin riippuvaiseen aktiin. Teos tarttuu myös syvän yhteisymmärryksen löytämisen prosessiin suurten ja pienten terssi-intervallien osoittautuessa laajeneviksi ja supistuviksi.
Henryk Górecki tunnetaan uushenkisen leiman saaneesta kolmannesta ”murheellisten laulujen” sinfoniastaan. Górecki ei silti 1960-luvun jälkeenkään ajautunut kovin kauas avantgardetaustastaan. Tällaista vääjäämättömyyttä ja periksiantamattomuutta on myös ekspressiivisessä, lyyrisessä ja kenties romanttisessakin toisessa jousikvartetossa.
ESIINTYJÄT
Jukka Rantamäki, viulu
Pasi Eerikäinen, viulu
Pisku Ristiluoma, alttoviulu
Juho Laitinen, sello
OHJELMA
George Brecht: String Quartet (1962)
Henryk Górecki: Jousikvartetto nro 2 “Quasi una fantasia” (1991)
Juho Laitinen: Strange changes (2025)
Christian Wolff: Or 4 people (1994)
LIPUT
15/20/25€, oman valinnan mukaan ovelta