Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Kraftverk

kuva: Science Photo Library

Kraftverk on Juho Laitisen säveltämä installaatio ja melodraama, joka perustuu Jean Sibeliuksen vuonna 1888 fantasioimaan “ainutlaatuiseen kokeelliseen musiikkiin”. Teos on koettavissa Taiteiden yönä klo 17–20 Kansalliskirjastossa, jonka vuoden 2026 Kulttuurikumppaneihin Tulkinnanvaraista-foorumi kuuluu.

Lokakuussa 1888 Sibelius lähetti Pehr-sedälleen kirjeen, jossa hän pohtii musiikillisten värähtelyjen soveltuvuutta urbaanin infrastruktuurin voimanlähteeksi. Samalla hän luonnostelee energiaa maksimaalisen tehokkaasti tuottavan sointuklusterin, jollaista ei löydy ”mistään muualta kuin minun kokeellisesta musiikistani”. Sibelius osoittautuu myös akustisen ekologian pioneeriksi pohtiessaan äänikentän vaikutusta ympäristöön: ”animaalisen magnetismin” vaikutuksesta tulisi kaupunkien asukkaista ja eläimistä pitemmän päälle hyvin omalaatuisia.

Kraftverk koostuu kolmen tunnin mittaisesta elektroakustisesta installaatiosta, jonka sisällä yleisön jäsenet voivat halutessaan liikkua vapaasti ja tutkia värähtelyjen vaikutusta omaan mieleen ja ruumiiseen. Avantgardemusiikin ja -esitystaiteen Naarmu-yhtyeen taiteilijat toimivat antropomorfisina esi-kokijoina.

Teoksen sisällä esitetään klo 18 ja klo 19 sen konsertoiva ja melodramaattinen osuus, jossa Sibeliuksen kirje kuullaan Jupiter-syntetisaattorin sointien säestyksellä.

Aikaisempi tapahtuma: 23. kesäkuuta
Naarmu Kauttualla
Myöhempi tapahtuma: 22. marraskuuta
Piano and String Quartet