Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Ryoanji

  • Forum Box 3 Ruoholahdenranta Helsinki, Uusimaa, 00180 Finland (kartta)

Ryoan-ji ("Rauhallisen lohikäärmeen temppeli") on zenbuddhalainen pyhättö Kiotossa. Sen 1400-luvulta peräisin olevan kivipuutarhan tarkoitus on auttaa olevaisuuden mietiskelyssä ja johdattaa kohti valaistumista.

John Cagen Ryoanjissa vuodelta 1985 puhallinsoitinten glissandot piirtävät esiin puutarhan kivien muotoja. Lyömäsoitinten toisteiset rytmit muistuttavat sorasta, joka haravoidaan samalla tavalla joka päivä.

Darren Acosta, pasuuna
Hanna Kinnunen, huilu
Naarmu-yhtye, lyömäsoittimet
Juho Laitinen, äänisuunnittelu

Liput 15/20/25€, oman valinnan mukaan.


Tervetuloa mukaan harjoittelemaan ja esiintymään!

Naarmu-yhtye kutsuu kaikki kokeellisesta musiikista ja esitystaiteesta kiinnostuneet mukaan syksyn 2026 harjoitus- ja esitysperiodiin. Harjoittelun kohteena on erityisesti joulukuussa esitettävän John Cagen Ryoanjin lyömäsoitinorkesteriosuus. Työstämme myös tammikuisten Kallion nykymusiikkipäivien repertuaaria.

Tarjolla on oivallinen mahdollisuus tutustua yhtyeen moniaistiseen työskentelytapaan. Lähestymme harjoiteltavaa materiaalia ruumiillisesti, mielellisesti, käsitteellisesti ja konkreettisesti. Teemme oppimista ja oivaltamista tukevia psykofyysisiä harjoitteita ja keskustelemme niistä. Päämääränä on sekä itsellinen ymmärrys teosten ja niiden esittämisen taiteellisista tavoitteista että luottamuksellinen, vapautunut ja hyväntuulinen yhteys osallistujien kesken. Työskentelyä johtaa muusikko–säveltäjä–tutkija, MuT Juho Laitinen.

Ennakko-osaamista ei tarvita, vaan utelias ja keskusteleva mielenmaisema riittää. Opettelemme esityksissä tarvittavat taidot harjoitusten aikana. Työskentelyyn osallistuminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa harjoituksissa.

Ilmoittaudu mukaan 30.8. mennessä: info (at) tulkinnanvaraista.fi. Sähköpostitse voi myös kysyä lisätietoja.

Harjoitusaikataulu
ti 15.9. klo 17–20
ti 6.10. klo 17–20
ti 20.10. klo 17–20
ti 3.11. klo 17–20
ti 17.11. klo 17–20
la 5.12. klo 15–18
la 12.12. klo 10–13

Aikaisempi tapahtuma: 22. marraskuuta
Piano and String Quartet
Myöhempi tapahtuma: 16. tammikuuta
Kallion XVII nykymusiikkipäivät